Tiesitkö että partiotoiminta alkoi Porissa jo vuonna 1910 ja ensimmäinen partiolippukunta, Björneborgs Riddargossar, perustettiin kaupunkiin jo vuonna 1911!
Tutustumisleikit

seuraavat leikit on kopioitu luvan kanssa Jaakko Vainion vuonna 2008 ilmestyneestä leikkivihosta
Jonoleikki

Leikkijät jaetaan kahteen tai useampaan joukkueeseen. Joukkueiden tehtävänä on muodostaa jono aina sillä perusteella mitä leikinjohta ja sanoo. Nopein joukkue voittaa. Jonon muodostus esimerkkejä: kengän koko, hiusten väri, silmien väri, ikä, toinen nimi aakkosten mukaan, sukunimi öökkösten mukaan, pituus, sisarusten lukumäärä. . . jne.

 

Kuka minä olen?

Leikkijät istuvat piirissä. Valitaan yksi vapaaehtoinen, jonka selkään kiinnitetään lappu, jossa lukee jonkun leikkijän nimi. Vapaaehtoisen tehtävänä on ottaa selvää kuka hän on kyselemällä piirissä istuvilta kysymyksiä, joihin voi vastata kyllä/ei. Leikki sopii leikittäväksi kun leikkijät tuntevat toisiaan jo jonkin verran.

 

Kyllitäti

Jokainen esittelee vuorollaan itsensä muiden edessä. Koska audiovisuaalinen oppiminen on tehokkaampaa, esittelijä maalaa samalla omaa elämäntarinaansa kankaalle tai paperille.

 

Lankakerä

Leikkijät istuvat piirissä. Leikinjohtaja heittää lankakerän jollekin sanoen tyypin nimen. Samalla hän ottaa langasta kiinni. Leikki jatkuu niin, että on muodostunut verkko piirin keskelle ja jokainen on kiinni langassa. Kun lankakerä on käynyt kaikilla kerran lähetetään lankakerä menemään takaisin seittiään pitkin silloin pitää muistaa sen leikkijän nimi, jolle kerän heittää (eli se leikkijä, jolta leikin alussa sai kerän)! (Voi myös leikkiä niin, että oman nimen lisäksi kerrotaan esim. mitä teki viime kesälomalla ja näin takaisintulokierroksella on enemmän muistettavaa!). (toinen versio tästä leikistä on se, että aina kun saa kerän pitää kertoa jokin totuus itsestään, jonka heittäjä saa kysyä (vrt. pullonpyöritys).

 

Lätkä

Leikkijät istuvat piirissä lattialla. Valitaan yksi vapaaehtoinen, joka menee piirin keskelle ja saa käärityn sanomalehtilätkän. Leikinjohtaja aloittaa leikin huutamalla jonkun piirissä istuvan nimen. Keskellä olija yrittää ehtiä lätkäisemään huudettua lehdellä (ei liian väkivaltaisesti) ennen kuin huudettu ehtii huutamaan jonkun toisen piirissä istujan nimen. Jos keskellä olija ehtii lätkäisemään, hän pääsee piiriin istujaksi ja lyöty joutuu keskelle. Tämän jälkeen leikki jatkuu niin että edellinen lätkäisijä (joka nyt istuu piirissä) sanoo jonkun piirissä istujan nimen ja leikki lähtee taas käyntiin.

 

Nimikirjoitusten keruu

Leikkijöille jaetaan kynä ja paperi. Leikkijöiden tehtävänä on kerätä kaikkien nimikirjoitukset ennen kuin muut ehtivät saman. Voittaja on se kenellä ensimmäisenä on kaikkien nimmarit.

 

Olen Kalle ja kerään karviaisia

Leikkijät istuvat piirissä ja leikinjohtaja aloittaa leikin sanomalla oman nimensä ja jonkin asian mitä kerää (kerättävän pitää alkaa samalla kirjaimella kuin keräilijän nimen). Esim. Olen Kalle ja kerään karviaisia. Seuraavaksi leikinjohtajan vieressä istuva sanoo kuka hänen vieressään istuu ja mitä hän kerään (leikinjohta ja) ja sitten kertoo kuka hän itse on ja mitä hän kerään. Leikki jatkuu kiertäen koko piirin ja lopuksi viimeinen sanoo kaikkien piirissä istuvien nimet ja keräilykohteet.

 

Sylileikki

Istutaan piirissä. Leikinjohtaja aloittaa sanomalla: Se kenellä on punaista (vaatteessa tai muussa asusteessa) siirtyy kaksi vasemmalle, jolloin henkilöt joilla on kyseistä väriä päällään siirtyvät kaksi vasemmalle (eli sen ketä on heistä kaksi vasemmalla syliin istumaan). Leikinjohtaja keksii näitä niin kauan kunnes on enää yksi tai kaksi suurta sylikkäistä jonoa (tai milloin leikki alkaa käydä mahdottomaksi). Leikinjohtajan keksimät käskyt ovat siis tyyliin:Se kenellä on PIIP siirtyy PIIP vasemmalle/oikealle.

 

Tutustu Toiseen

Eli vartion/lauman aloittaessa kannattaa ottaa pieni alkuleikki: Vj/Lj sanoo, "Olette lähdössä retkelle, ottakaa tästä niin paljon vessapaperia kun luulette tarvivanne" Ja wc-rulla kiertää koko porukan. Sitten Vj/Lj sanoo että täytyy kertoa jokin asia jokaista wc-paperin palasta kohti. Se on hauskaa koska kaikki eivät jujua tiedä, ja vj:n/lj:n kannattaa kuitenkin ottaa hieman enemmän etteivät vartsut/sudarit heti jujua huomaa! Tämä sopii hyvin lippukuntaleirin alkuun.

 

Vatsamakkarat kuriin

Leikkijät asettuvat selälleen riviin lattialle. Leikinjohtaja aloittaa leikin nousemalla vatsalihasliikkeellä ylös ja sanomalla Hei olen Ritva (oma nimi). Muut leikkijät vastaavat hänelle nousemalla vatsalihasliikkeellä ylös sanomalla Hei Ritva (leikkijän nimi). Leikki jatkuu niin, että kaikkia leikkijöitä on tervehditty. Sadismin asteen mukaan voidaan tehdä myös punnerruksia, jännehyppyjä jne.

 

Viltti

Leikkijät jaetaan kahteen joukkueeseen. Joukkueet asettuvat eri puolille huonetta. Keskelle huonetta asettuvat leikinjohtaja ja avustaja, jotka pitävät vilttiä, niin etteivät joukkueet näe toisiaan. Viltin molemmin puolin asetetaan tuoli ja vuorotellen joukkueen jäsenet asettu- vat tuolille istumaan. Kun leikinjohtaja ja avusta ja laskevat viltin alas leikkijöiden (tuolilla istuvien) tehtävänä on huutaa mahdollisimman nopeasti toistensa nimet. Se voittaa kumpi ensimmäisenä huutaa toisen nimen ja häviä jä siirtyy voitta jan joukkueen puolelle. Leikinjohta ja toimii tuomarina. Jos kumpikaan ei keksi vastassa istujan nimeä, voi leikinjohtaja merkistä antaa luvan joukkueen muiden jäsenten koittaa keksiä vastassa istujan nimi.

 

 


Nettivastaava: info
@porinpartiolaiset.fi

JoomlaTheme.net